Liturgiset värit

Luterilaisen kirkon kirkkovuosi määrittyy Raamatun tapahtumien mukaan. Jokaiselle sunnuntaille ja kirkolliselle juhlalle on oma kirkkovuoden pyhä, raamatuntekstit ja rukoukset. Suurimmat kirkkovuoden juhlat ovat joulu, pääsiäinen ja helluntai. Jouluna Jeesus lapsi syntyi, pääsiäisenä Kristus nousi kuolleista ja helluntaina opetuslapset täyttyivät Pyhällä Hengellä.

Kirkkovuoden pyhille ja ajanjaksoille on omat liturgiset värinsä. Tämä tarkoittaa sitä, että kyseisenä pyhänä ja sitä seuraavana viikkona, tai ajanjaksona kirkossa on esillä pyhään kuuluva väri. Alttari puetaan pyhän värin mukaiseen kirkkotekstiiliin, samoin usein saarnastuoli ja lukupulpetti. Kirkon tilaisuuksissa ja tapahtumissa papin stola ja kasukka ovat kyseistä väriä. Stola on pitkä ja kapea liina, joka laitetaan papin niskan takaa alban, eli valkoisen kaavun, päälle. Kasukka on iso telttamainen kangas, jota pappi pitää messuissa alban ja stolan yllä. Myös kalkin, eli ehtoollismaljan, päälle laitettava liina on pyhän värin mukainen.

Liturgisia värejä on meillä Suomessa viisi: valkoinen, vihreä, punainen, violetti/sininen ja musta. Ne korostavat kirkkovuoden sisältöjä, ja niillä on omat teemansa ja merkityksensä.

VALKOINEN

Valkoinen kuvaa iloa, kiitosta, puhtautta ja autuutta. Se on Jumalan, Kristuksen, taivaan enkelien ja pyhien symboli. Valkoista käytetään kirkkovuoden suurina juhlapäivinä kuten jouluyönä ja joulupäivänä, pääsiäisyönä ja pääsiäispäivinä sekä loppiaisena ja mikkelinpäivänä.

VIHREÄ

Vihreä kuvaa toivoa ja iankaikkista elämää, ja se on myös elämän ja arjen väri. Vihreää käytetään loppiaisesta laskiaiseen sekä lähes kaikkina helluntain jälkeisen ajan pyhinä. Suurin osa kirkkovuodesta on vihreää väriä.

PUNAINEN

Punainen on veren, tulen ja tunnustuksen väri. Sitä käytetään Pyhän Hengen ja Kristuksen tunnustamisen symbolina. Punainen kuluu muun muassa helluntaihin, pyhäinpäivään sekä apostolien ja marttyyrien päiviin.

VIOLETTI / SININEN

Violetti on katumuksen, odotuksen ja parannuksen väri. Sitä käytetään toisena, kolmantena ja neljäntenä adventtisunnuntaina sekä paastonaikana ja hiljaisella viikolla. Violetin rinnalla voidaan käyttää tummaa sinistä, joka symboloi samoja asioita kuin violetti.

MUSTA

dsc01419

Musta on murheen ja surun sekä katoavaisuuden väri. Mustaa käytetään ainoastaan pitkäperjantaina ja sitä seuraavana hiljaisena lauantaina, eli kahtena päivänä vuodessa.

Käytännössä kirkkotekstiilien värien vaihdon hoitaa suntio, samoin papin pukemisen messuja ja toimituksia varten. Tämän takia liturgiset värit kiinnostavat minua. Ne ovat myös kirkkovuotta kaunistava, rytmittävä ja konkretisoiva asia. Kun tulee sisälle kirkkoon ja näkee alttarin tekstiilin värin, huomaa heti eletäänkö nyt arkea (vihreä), juhlaa (valkoinen), vai kenties surun (musta) aikaa. Mistä liturgisesta väristä sinä erityisesti pidät?

Kirpakkaa kohta alkavaa marraskuuta ja viimeistä vihreän aikaa tänä vuonna! 🙂

Eveliina

6 thoughts on “Liturgiset värit

  1. Värisymboliikka eri elämänaloilla on kiinnostanut aina. Myös kirkollinen – jopa varsin yksityiskohtaisesti, agnostikkonakin.

    Voisin vastata loppukysymykseesi hyvin lyhyesti. Tai sitten Suomen eri kirkkojen liturgisia tekstiilejä hyvinkin seikkaperäisesti pohdiskelevalla esseellä internetissä näkemieni valokuvien perusteella, vaikka olenkin asunut ulkomailla jo parikymmentä vuotta. Yritän jonkinlaista välimuotoa.

    Mahdollisimman lyhyt ja ytimekäs vastaus: Pidän jokaisesta liturgisesta väristä sinänsä yhtä paljon, mutta värin toteutustapa ratkaisee.

    Hiukan tarkemmin: Pidän tietystä konkreettisesta kirkkotekstiilistä sitä enemmän, mitä paremmin se ilmaisee ja herättää edustamansa liturgisen värin mukaisia tunteita.

    Tätä varten ensinnäkin sävyn pitäisi olla sellainen, että tarkoitettu väri näkyy heti ja yksiselitteisesti tarvitsematta verrata sitä saman kirkon muihin tekstiileihin. Huonoja toteutuksia on esimerkiksi niin sinivoittoinen tummanvihreä, että violetin sijasta käytettävä sininen voisi olla miltei samansävyinen. Tai niin tumma viininpunainen, että se voisi olla myös punavoittoinen violetti. Tai niin harmaavoittoinen homeenvihreä, että jonkun taiteilijan näkemyksen mukaan voisi olla jopa luonnonvalkoinen.

    Toiseksi myös värien tummuusasteiden tulisi olla sellaiset, että värit erottuvat toisistaan kaikissa valaistusolosuhteissa – mielellään myös valokuvissa. Ei ole mielekästä hankkia kalliita sarjoja kaikissa väreissä, jos mustanpuhuva vihreä tai mustasta juuri ja juuri erottuva violetti luo kirkkotilaan lähes saman tunnelman kirkkovuoden ajasta riippumatta.

    Värien sävyjen ja tummuusasteiden tulisi ilmentää myös arjen/juhlan ja iloisempien/vakavampien tunteiden eroa. Valkoinen on iloisempi juhlaväri, punainen on vakavampi juhlaväri. Vihreä on iloisempi arkiväri, violetti on vakavampi arkiväri. Malvansävyinen violetti ei siten julista sanomaansa kovin vakuuttavasti kirkossa, jonka vihreät tekstiilit ovat havupuun sävyisiä. Selvästi violetista erottuvassakin punaisessa pitäisi olla vakavuuden lisäksi myös juhlavuuden edellyttämää valovoimaa. Jos violetin sijasta käytetään sinistä, senkin pitäisi olla riittävän tumma ilmentääkseen odotusta ja itsetutkistelua eikä assosioitua Maria-symboliikkaan. Violetti voi sanomansa oikeutuksin olla hyvinkin tumma, kunhan siitä kaikissa olosuhteissa näkee, ettei se kuitenkaan ole musta. Mustan kuuluukin olla koruton: hiljaisuus, joka puhuu enemmän kuin yksikään sana. Laadultaan musta kangas saisi kuitenkin olla mahdollisimman vähän valoa heijastavaa.

    Tekstiileissä päävärin lisäksi käytettävien symbolien tulisi olla sekä väreiltään että sijoittelultaan sellaisia, että kirkonpenkistä katsottaessa myöskään ne eivät pääse heikentämään sen värin hallitsevaa asemaa, jota tekstiilin on tarkoitus edustaa.

    Nämä kriteerit jättävät mielestäni riittävästi tilaa taiteilijoiden yksilöllisille näkemyksille ja kirkon muun sisustuksen ja värityksen huomioon ottamiselle. En ole kirkkomatkaillut Suomessa moneen vuoteen, mutta minulle on internet-valokuvien perusteella muodostonut selvä henkilökohtainen näkemys monen uuden kirkon tekstiilien ja monen vanhemman kirkon uusien tekstiilien onnistuneisuudesta näiden kriteerien kannalta.

    Tykkää

    1. Heippa Pekka!

      Kiitos kattavasta kommentistasi ja vastauksestasi kysymykseeni. Olen samaa mieltä, että kirkkotekstiilin värin sävyn olisi hyvä olla sellainen, että tarkoitettu väri näkyy heti ja tarvitsematta verrata sitä saman kirkon muihin tekstiileihin. Toisessa työpisteessäni on kasukka, joka on jotain punaisen ja violetin väliltä. En edelleenkään ole varma, kumman väriseksi se on tarkoitettu.

      Mainitsit, että sinulle on muodostunut näkemys monen uuden kirkon tekstiilien ja monen vanhemman kirkon uusien tekstiilien onnistuneisuudesta kriteeriesi kannalta. Haluaisitko kertoa, miten hyvin tekstiileissä on ennen ja nykyisin onnistuttu? Olisi mielenkiintoista kuulla. 🙂

      T. Eveliina

      Tykkää

  2. Hei!

    Kuten sanoin asian hiukan toisin ilmaisten, havaintoja suomalaisista kirkkotekstiileistä on tarttunut vuosikymmenten varrella näkömuistiini niin paljon, että voisin kirjoittaa aiheesta miltei loputtomiin.

    Aloitetaan kuitenkin jostain kohdasta.

    Turun tuomiokirkon antependiumit ovat mielenkiintoinen kokonaisuus jo siksi, että Dora Jung suunnitteli ilmeisesti eri kertoina kaksi värisarjaa. Vanhemmassa on neljä väriä (vihr-valk-viol-pun), uudemmassa nähtävästi vain kolme (vihr-viol-pun). Valkoisena on siten käytössä aina vanhemman sarjan antependium, jota pidän erityisen hyvin onnistuneena. Enkeliaihe sopii hyvin valkoisen värin symbolimaailmaan. Toteutuksessa valkoinen näkyy kiistattomasti hallitsevana mutta kuva-aiheen reunaviivat ottavat koko pinta-alan haltuun niin hyvin, ettei kokonaisuus toisaalta jää niin paljaaksi kuin suuri valkoinen kangas helposti jäisi. Uuden sarjan kaikki kolme väriä ovat kuva-aiheiltaan (ainakin lähes) identtiset. Liekkiä tai holvikaarta muistuttavien kuvioiden värit varioivat perusvärin sävyjä tavalla, joka läheltä katsoen on jossain määrin dissonoiva, ja keskialueen värisävyt etääntyvät pääväristä paljonkin, mutta kauempaa katsottuna näkyy laaja-alaisesti, selvästi ja harmonisesti, mikä väri on kyseessä.

    Helsingin tuomiokirkon nykyisiä edeltäneet alttarivaatteet eivät muodostaneet niin yhtenäistä sarjaa kuin nykyiset, mutta niiden värisävyt olivat todella onnistuneet. Pidin erityisesti punaisesta: sopivan tumma mutta kuitenkin valovoimainen. Hillityn arvokas kullanvärinen koristelu tosin vastasi aihepiiriltään lähinnä pitkäperjantaita (keskellä risti, jonka sisäkulmissa kirjaimet INRI, toisessa reunassa orjantappurakruunun keskellä tiimalasi ja toisessa samanlaisen orjantappurakruunun keskellä malja). Violetti näytti heikossa valaistuksessa hieman liian tummalta, edes mustasta kankaasta tuskin pystyy tekemään sen tummempaa. Voimakkaassa valaistuksessa tumma violetti oli kuitenkin hyvin kaunis, ikään kuin punainen rakkaus juuri ja juuri paistaisi mustan synnintunnon läpi. Pidin paljon myös siitä, että nimenomaan violetissa käytettiin kullan sijasta hopeanväristä symbolikuviontia (keskellä ympyrässä kristusmonogrammi ja kirjaimet alfa ja omega, reunoilla viinikönnösaihe) yhtenä osoituksena katumusaikojen hillitystä luonteesta. Helsingin tuomiokirkon edellisen sarjan vihreä alttarivaate (kuva-aiheena hyvä paimen) oli mielestäni yksi kaikkein onnistuneimmista vihreän sävyistä, mitä olen kirkkotekstiileissä nähnyt. Sellainen vihreä, joka kesällä käyttökautensa alkaessa kuvaa juuri niin elinvoimaista kasvua kuin samanaikaisesti kukoistava luonto – ja joka vielä loka-marraskuussa säilyttää uskon ihmisen sisäisen kasvun jatkumiseen silloinkin, kun värit ulkona ja luonnossa ovat kaikkea muuta kuin vihreät. Tietysti sammalenvihreäkin voi ilmentää elinkykyisyyttä karuissa olosuhteissa ja havupuun vihreä vastaavasti elämän säilymistä kasvukauden päätyttyäkin, mutta jatkuvan elinvoimaisen kasvun symboliksi sopii sittenkin paremmin vihreän sävy, joka on valoisa ja kylläinen muttei räikeä. Normaalikäytössä ollut valkoinen antependium kuvasti hyvin valkoisen värin symboliikkaan sisältyvää puhtautta, mutta kun ainoana koristeluna ollut kullanvärinen risti jäi kauas reunoista, kokonaisuus oli hieman paljas. Aivan toisenlainen oli sitten juhlakäytössä ollut antependium, jossa vain alaosa oli valkoinen ja kullankeltaisessa yläosassa oli monivärikirjontana pyhä Yrjö lohikäärmettä kukistamassa. Osallistuttuani yläasteen uskontotunteihin kuuluneena tehtävänä jumalanpalvelukseen Helsingin tuomiokirkossa jonakin paastonajan sunnuntaina halusin vertailun vuoksi mennä tuomiokirkkoon myös saman vuoden pitkäperjantaina. Kuvittelin etukäteen, että alttarilla olisi samantyyppinen musta samettinen hopeakoristeinen antependium kuin violettikin. Sisään astuessani visuaalinen täystyrmäys – paljasta mustaa kangasta karrikoidusti sanoen koko horisontin leveydeltä – iskosti kerralla mieleeni kaksi asiaa. Yksi: jos pitkäperjantain erityisluonne halutaan ilmaista näköaistin välityksellä, se tapahtuu juuri näin. Kaksi: vanhan kansan kuvailut pitkäperjantaista ovat tarkoittaneet juuri tätä.

    Helsingin tuomiokirkon nykyiset alttarivaatteet ovat pinta-alansa geometrisen jäsentelyn kannalta hyvinkin yhtenäinen kokonaisuus. Värisävyistä voi olla monta mieltä. Symboliaiheista en pysty sanomaan muuta kuin sen, että jos alttarivaatteen keskellä olevan kuvion on tarkoitus olla eri värien yhteydessä erilaiset ja ilmentää kunkin värin sanomaa, mielestäni olisi parempi, että keskuskuviot olisivat riittävän suuret niin, että kuva-aiheet erottuisivat kirkonpenkistä katsottaessakin.

    Yhden viestin enimmäispituus on nyt näköjään tulossa täyteen. Jatkan mielelläni toisella kertaa, jos kirjoitelmieni sisältö ja tyyli vaikuttavat riittävän kiinnostavilta.

    Tykkää

    1. Vau! Kiitos tästä analyysista. 🙂 Mielenkiintoista että käsittelit Helsingin tuomiokirkon alttarivaatteita, siellä kun töissä olen. Vanhoja alttarivaatteita en tosin ole koskaan nähnyt, nykyiset ovat tutut. Oliko pitkäperjantain alttarivaatteiden aikaan saama täystyrmäys positiivinen vai negatiivinen? Mustat alttarivaatteet ovat todella vaikuttavat, kun saarnastuolikin on verhottu kokonaan mustaan.

      Tykkää

  3. Hei!

    Olinkin jo lukenut blogiasi sen verran, että oikeastaan tiesin Helsingin tuomiokirkon tekstiilien käsittelyn osuvan maaliin, jos näin voi sanoa. Omat henkilökohtaisimmat muistoni Helsingin tuomiokirkosta ovat 1970-luvun lopulta ja 1980-luvun alusta.

    Pitkäperjantaina 1978 tai 1979 kokemani visuaalinen täystyrmäys oli sellainen, että se tekee merkityksettömiksi kaikki ihmisen käsitykset positiivisesta tai negatiivisesta. Kuitenkin positiivinen siinä mielessä, että sen ansiosta tulin kerralla tajunneeksi, kuinka tämä visuaalinen ilmaisukeino vaikuttaa sitä tehokkaammin mitä tehokkaammalla tavalla sitä käytetään. Nykyiseen verrattuna tuolloin oli sellainen tekninen detalji, että alttari oli kiinni takaseinässä ja musta vaate oli ommeltu yhdeksi kappaleeksi, joka sellaisenaan (ts. ilman neppareita, tarranauhoja tai muita kiinnitysvälineitä) ympäröi alttarin etusivun, kyljet ja yläpinnan. Suntioiden parhaista yrityksistä huolimatta sitä oli vaikea pukea niin, ettei mihinkään kohtaan jäisi laskoksia tai ilmataskuja. Muutoin näkymä oli aivan samanlainen kuin tuoreemmissakin pitkäperjantaivalokuvissa.

    Mustien kirkkotekstiilien käyttö muunvärisiin verrattuna laaja-alaisemmin on Suomessa melko yleistä joskaan ei poikkeuksetta. Silti muistan äkkiseltään vain Askolan ja Sammatin esimerkkeinä muista kirkosta, joissa alttarin näkyvä pinta, alttarikaide ja saarnatuoli verhotaan koko pinta-alaltaan täysin koristelemattomalla mustalla kankaalla. Porvoon tuomiokirkossa samoin alttari ja alttarikaide, mutta saarnatuolissa ei ole mitään tekstiilejä pitkäperjantaina kuten ei muulloinkaan. Turun tuomiokirkossa lienee otettu tavaksi sulkea kuorin portit ja riisua alttari paljaaksi mutta verhota saarnatuoli mustaan. Tampereen tuomiokirkossa alttarin koko etusivu verhotaan mustaan (muunväriset alttarivaatteet ovat kapeampia), mutta alttarin päällysliina on silloinkin valkoinen. Lapuan tuomiokirkon saarnatuolin pitkäperjantai-ilme on erityisen vaikuttava, kun saarnatuoliin johtava suhteellisen pitkä portaikkokin näkyy kirkkosaliin mustalla verhottuna. Myös alttarikaide on peitetty yksivärisellä mustalla. Sen sijaan alttarivaate ja saarnatuolin kirjaliina on koristeltu hopeanvärisin symbolein ja alttarin päällysliina on valkoinen. Espoon tuomiokirkossa mustat tekstiilit ovat samankokoiset ja samalla tavoin koristellut kuin muunkin väriset. Samoin Kuopion tuomiokirkon alttarivaate, mutta muistaakseni siellä lisäksi alttarikaide verhotaan kokonaan mustalla. Oulun tuomiokirkossa taitaa olla käytössä samantapainen ratkaisu kuin Kuopiossa. Mikkelistä ei ole havaintoa.

    Pentti Lempiäinen luonnehtii kirjassaan ”Pyhät ajat” mustaa liturgista väriä kaikkien värien poissaolon symboliksi, ”värien haudaksi”. Minun kokemukseni on sellainen, että aivan kuten mitään kangasta ei saa niin mustaksi ettei sitä katseleva vähitellen alkaisi nähdä todella tumman vihreän tai sinisen sävyjä, myös mustan värin ilmentämä hiljaisuus puhuu enemmän kuin mitkään sanat, kunhan sitä hiljentyy kuuntelemaan. Jos sen sijaan alttari vain riisutaan paljaaksi, puheenvuoro siirtyy alttarin valmistusmateriaaleista näkyville väreille.

    Osaisitko sanoa, onko Helsingin tuomiokirkon edelliset alttarivaatteet museoitu jonnekin vai säilyttääkö tuomiokirkkoseurakunta niitä edelleen mahdollisia erityisjuhlallisuuksia varten vai onko ne mahdollisesti lahjoitettu jollekin muulle kirkolle Suomessa tai ulkomailla, kuten niinkin joskus tapahtuu?

    Helsingin tuomiokirkon nykyisistä Päikki Prihan suunnittelemista alttarivaatteista olen nähnyt vihreät, valkoiset ja violetit ennen ulkomaille muuttoani 1990-luvun lopulla ja punaiset kerran käydessäni Suomessa tällä vuosikymmenellä. Otan tässä vielä kantaa niiden värisävyihin. Kun ajattelee sitä, kuinka voimakas kontrasti keskenään (ainakin lähes) samanlevyisten valkoisten ja vaaleansinisten, vihreiden ja vaaleankeltavihreiden taikka indigonsinisten ja malvanväristen raitojen välillä on varsinkin läheltä katsottaessa, tuntuu suorastaan yllättävältä, kuinka nämä ilmeisesti leveän keskialueen ansiosta sulautuvat kauempaa katsottaessa hyvinkin harmoniseksi vaikutelmaksi valkoisesta, vihreästä tai violetista. En sen sijaan ikävä kyllä pysty näkemään viininpunaisten ja keltaisten raitojen sulautuvan minkään sävyiseksi punaiseksi. Näköhavainnoistani ei ole jäänyt muistikuvaa siitä, millä tavoin kunkin värisen alttarivaatteen symboliikuviointi eroaa muun värisistä. Internetissä näkemäni valokuvat eivät myöskään ole tätä varten riittävän yksityiskohtaisia. Ilahtuisin kovasti, jos voisit lisätä blogiisi valokuvia tuomiokirkon eri väristen alttarivaatteiden keskiosan kuvioista.

    Tykkää

    1. Hei! Olisi mielenkiintoista nähdä kuva ajalta, jolloin tuomiokirkon alttari on ollut kiinni seinässä. Googlettelin, mutta en äkkiseltään löytänyt. Mielenkiintoista miten erilaisia versioita mustista kirkkotekstiileistä on. Jännää on myös se että ne eroavat monesti muista väreistä sillä että peittävät enemmän kuin muut. Ensimmäisen kerran kun näin mustat kirkkotekstiilit, ajattelin eikö valkoisen pitäisi juhlan värinä olla se kaikista vaikuttavin ja mahtipontisin. Tämä oli toki vain oma ajatukseni. En muista missä vanhoja kirkkotekstiilejä säilytetään, on siitä joskus puhe ollut. Kysyn asiaa työkavereilta. Nykyisistä alttarivaatteista ne, jotka eivät ole juuri tällä hetkellä käytössä, ovat säilytyksessä ja niitä on aika työlästä ottaa esille. Nappaan seuraavassa vuorossa kuvan nyt käytössä olevan vihreän alttarivaatteen keskiosan kuviosta ja lähetän sen sinulle sähköpostitse. 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s