Matteuksen evankeliumista. (Matt. 17:24-27)

Kun he saapuivat Kapernaumiin, tuli Pietarin luo temppeliveron kantajia, jotka sanoivat: ”Kai teidän opettajanne maksaa temppeliveroa?” ”Maksaa kyllä”, hän vastasi. Kun hän meni sisälle taloon, Jeesus ehätti kysymään: ”Mitä mieltä olet, Simon? Keiltä tämän maailman kuninkaat perivät tullia ja veroa, omilta lapsiltaan vai vierailta?” ”Vierailta”, vastasi Pietari. Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Lapset ovat siis vapaat. Mutta miksi suotta suututtaisimme heidät? Mene järvelle ja heitä onki veteen. Ota ensimmäinen kala, jonka vedät ylös, ja avaa sen suu. Siellä on hopearaha. Ota se ja maksa heille sekä minun että itsesi puolesta.”

Kaksi kotia. Miltä mahtaa tuntua ihmisestä, joka asuu kahdessa kodissa? Tuntuukohan tällaisesta ihmisestä välillä haastavalta, kun pitäisi jakaa aika tasapuolisesti molempien kotien kesken? Välillä tarvitsisi ehkä olla molemmissa yhtä aikaa läsnä. Vai voisiko sukkuloiminen kahden kodin välillä sujua harmonisesti, kuin itsestään? Ja tilanne tuntua jopa turvalliselta tuttujen järjestelyiden ja aikataulujen kanssa?

Kahdessa kodissa voi elää esimerkiksi sellaisia ihmisiä, joilla perhe ja työ sijaitsevat eri kaupungeissa. Myös meillä kristityillä on kaksi kotia. Oikeastaan, olemme osa jotain vielä suurempaa. Olemme kahden valtakunnan kansalaisia. Mitä nuo valtakunnat sitten ovat? Olemme kansalaisia tässä maallisessa yhteiskunnassa, näkyvässä todellisuudessa, ja samaan aikaan taivaan valtakunnassa. Näiden kahden valtakunnan kansalaisena olemisen suhteesta kertoo evankelista Matteus lukemassani raamatunkohdassa.

Tapahtumat sijoittuvat Jeesuksen ja opetuslasten Galileassa, Palestiinan maaseudulla, oleskelun viimeisiin aikoihin. Pietarin luokse tulee temppeliveron kantajia, jotka kysyvät häneltä, maksaako Jeesus veroa. Temppeliveron kantajat edustavat tässä yhteydessä maallista yhteiskuntaa. Temppelivero puolestaan tarkoittaa puolen hopeasekelin pyhäkkömaksua, jolla katettiin Jerusalemin juutalaisen temppelin jumalanpalveluskulut. Nykyinen kirkollisveromme on aika lähellä tätä Jeesuksen ajan temppeliveroa.

Palestiinassa temppeliveron maksaminen ei ollut aivan ehdotonta. Esimerkiksi uskonnollis-poliittinen ryhmä, juutalaiseen uskontoon vahvasti kiinnittyneet saddukeukset, ajattelivat että temppelille annettujen lahjoitusten tuli olla vapaaehtoisia. Pietarin ja Jeesuksen keskustelusta käy ilmi, että temppeliveroa kerättiin lasten sijaan vierailta. Tässä Jeesus esittää vertauksen, lapsilla hän viittaa seuraajiinsa ja vierailla muihin ihmisiin. Jeesuksen seuraajat vaikuttavat siis olevan vapaita temppeliveron maksamisesta. Jeesus kuitenkin kysyy: ”Miksi suotta suututtaa temppeliveron kantajat?” Hän antaa Pietarille ohjeeksi maksaa veron.

Ymmärrän Jeesuksen sanat niin että temppeliveron kantajia, maallisen yhteiskunnan edustajia, ei tule loukata. Vaikka Jeesuksen seuraajien ei olisi pakko, verot kannattaa maksaa, jotta rauha säilyy. Jeesuksen seuraajista muotoutuneet kristityt ovat rauhan asialla ja kunnioittavat maallista valtaa. Kristinuskossa ajatellaankin, että maallinen yhteiskunta on osa Jumalan asettamaa elämänjärjestystä. Sen tarkoituksena on suojella ja palvella ihmiselämää. Tehtävämme on toimia yhteiskunnan ohjeiden mukaan ja rukoilla sen puolesta. Niin me usein teemmekin näissä messuissa, kun tuomme rukouksessa Jumalan eteen yhteisiä asioita.

Pietari sai temppeliveron maksuun hopearahan Jeesuksen ohjeistaman kalan suusta. Mutta millaiset eväät meillä, 2000 vuotta myöhemmin, on toimia osana yhteiskuntaa? Miten mutkattomasti pystymme yhteensovittamaan kahden maan kansalaisuuden? Joudummeko joskus repiviin ristiriitoihin eläessämme kristittyinä keskellä maallista valtaa?

Ajattelen että mitä oikeudenmukaisempi yhteiskunta, sen helpompi siinä on elää kristittynä. Maailmassamme on kuitenkin diktaattorien hallitsemia kansoja ja valtiota. Mikä neuvoksi silloin, kun maallinen esivalta on irtaantunut Jumalasta? Kun yhteiskunta loukkaa ihmisarvoa tai estää evankeliumin vapautta? Kun kristittyjä vainotaan ja rauhaa ei ole? Esivalta itsessään eli laillinen järjestys on Jumalalta, yksittäiset diktaattorit ja heidän päätöksensä eivät. Kristitty voi pohjimmiltaan kuunnella Jumalan sanaan sidottua omantuntonsa ääntä.

Onneksi elämme Suomessa, jossa yhteiskunta on demokraattinen ja saamme avoimesti olla kristittyjä. Yhteiskunnallinen tilanteemme on melko hyvä verrattuna moneen muuhun maahan. Toki Suomikaan ei ole yhteiskuntana ongelmaton. Tuloerot kasvavat, on syrjäytymistä, työttömyyttä ja kodittomuutta, myös täällä Alppilan ja Kallion alueella. Hyvinvointi ei jakaudu tasaisesti. Meidänkin yhteiskuntamme epäkohdat on huomioitava.

Miltä mahtaa tuntua ihmisestä, joka asuu kahdessa kodissa? Millaista on olla kahden maan kansalainen? Kaksi hyvin eri ikäistä, täällä Suomessa elävää ihmistä kertoi minulle, että he kokevat kahden maan kansalaisuuden ja yhteiskunnan osana olemisen pääosin mutkattomasti ja itselleen luontevaksi. Miltä sinusta tuntuu olla kahden maan kansalainen? Haastavalta? Harmoniselta? Turvalliselta? Yhtä kaikki, yhteiskunta on sinua ja minua, meitä varten. Olemme sekä Jumalan lapsia että maallisen yhteiskunnan kasvatteja. Jeesus ohjaa meitä rakastavasti ja lempeästi. Hän pitää meistä huolen, nyt ja aina.

Kuva: Pixabay

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s