Valmistuin tänään teologian maisteriksi. Itseasiassa todistukseeni on kirjattu päivämäärä 11.12. eli tiistai. Tänään kävin kuitenkin hakemassa paperit ja osallistuin teologisen tiedekunnan valmistuneiden juhlaan. Tämä päivä siis tuntuu valmistumispäivältä. Tänään matkani yliopistossa on tullut päätökseensä.

Tieto

Vuodet teologisessa ovat antaneet minulle unohtumattomia tiedollisia kokemuksia. Olen saanut tutustua laaja-alaisesti teologian kiehtovaan maailmaan: raamatuntutkimukseen, kirkkohistoriaan, systemaattiseen teologiaan, käytännölliseen teologiaan ja uskontotieteeseen. Sivuainettani psykiatriaa hain ja pääsin opiskelemaan lääketieteelliseen tiedekuntaan. Pääaineeni käytännöllisen teologian sisällä syvennyin suureen intohimooni sielunhoitoon ja gradussani perehdyin elämässä eteenpäin pääsemiseen itsemurhayrityksen jälkeen.

Työt

Opintojeni aikaiset työharjoittelut ja kausityöt kesäteologina ja leirityöntekijänä ovat vieneet minut Keski-Suomeen Äänekoskelle, Kymenlaaksoon Kotkaan ja Haminaan, Pohjois-Savoon Kuopioon sekä täällä Uudellamaalla Porvooseen ja Espooseen. Tuntisuntion työssäni olen saanut yli kolme ja puoli vuotta palvella pienessä kyläyhteisössä Suomenlinnassa ja kaupungin ydinkeskustassa, hiippakunnan keskuskirkossa Helsingin tuomiokirkossa. Tässä kirkonpalvelustyössä jatkan edelleen.

Ihmiset

Opiskeluvuosieni aikana olen tavannut inspiroivia ihmisiä, saanut ihania ja luotettavia ystäviä, ja ennen kaikkea löytänyt elämänkumppanin, aviomiehen, paremman puoliskoni. Mitään näitä kohtaamisia ja ihmisiä ei olisi tullut elämääni ilman opiskelua teologisessa tiedekunnassa ja sen myötä tapahtunutta Helsinkiin muuttoa. Teologian opiskelun myötä tapahtuneet muutokset elämässäni eivät siis ole olleet vain ammatillisia, ne ovat olleet myös erittäin henkilökohtaisia.

Hengellisyys

Myös hengellinen elämäni on kulkenut eteenpäin. Kun syksyllä 2013 muutin Helsinkiin ja aloitin teologian opinnot, olin epävarma hengellisestä taustastani ja koin alemmuuskompleksia suhteessa muihin papiksi tähtääviin teologianopiskelijoihin. Näiden vuosien aikana olen päässyt syvälle sisään luterilaiseen hengellisyyteen ja kirkkoon yhteisönä. Kirkkovuoden kulku on tullut minulle perin tutuksi ja mikä tärkeintä, olen saanut kokea Jumalan armon ja rakkauden.

Valinta ja vahvuus

Nykyään ajattelen hengellisen polkuni olevan vahvuuteni. Luterilainen hengellisyys ja kirkko yhteisönä eivät ole minulle itsestään selvyyksiä, ne ovat valintoja. Olen valinnut luterilaisen kirkon ja saanut kutsumuksen sen pappeuteen. Kokemuksieni ansiosta ymmärrän hyvin erilaisia ihmisiä. Osaan kohdata niin vaativaa kuin avointa hengellisyyttä ja kaikkea näiden väliltä. Olen sinut itseni ja oman hengellisyyteni kanssa. Suhteeni Jumalaan on turvallinen ja lämmin.

Eteenpäin

Nyt on yksi etappi elämässäni tullut maaliinsa. Monta kokemusta, ihmistä ja muutosta rikkaampana suuntaan kohti tulevaisuutta, kohti sitä mihin taivaallinen Isäni minut johdattaa. Olen saanut oppia, kokea ja kasvaa niin paljon, etten osaa oikein sanoiksi pukea. Samalla olen havainnut oman pienuuteni ja keskeneräisyyteni ihmisenä. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

SAMSUNG CSC

Nöyränä ja kiitollisena,

Eveliina

4 thoughts on “Maisterin paperit kourassa

  1. Parhaimmat onnittelut minultakin!

    Vuosien määrätietoinen työ on valmis, ja sen avaamat uudet mahdollisuudet ovat nyt edessäsi. Ei enää yliopistolle. Ei ainakaan perustutkinto-opiskelijana. Mutta kuka tietää, josko joskus löydät itsesi ainakin tuntiopettajana jollain käytännön teologian kurssilla – osaamisesihan on sen alalla jo nyt varsin vankka sivuaineopintojesi ja opiskeluaikaisen työkokemuksesi ansiosta.

    Olen lukenut blogiasi muutaman vuoden ajan. Kirjoituksesi voisivat olla muutaman vuoden ammatissaan jo toimineen nuoren papin ajatuksia. Niin laaja-alaisella ja kypsällä tavalla käsittelet elämän eri osa-alueisiin liittyviä kysymyksiä. Tuot rohkeasti esiin oman arvomaailmasi ja kutsumukseen sitoutumisesi – ja osaat samalla nauttia elämän hyvistä asioista ja kunnioittaa myös toisenlaisen näkemyksen omaavia ihmisiä.

    Olen vakuuttunut siitä, että niin kauan kuin kirkko ylipäätään jatkaa pappien rekrytointia, sopivan viran löytyminen Sinun profiilisi omaavalle ihmiselle on vain ajan kysymys. Toivon sydämestäni, että odotus jää lyhyeksi ja pääset kutsumusammattiisi nopeasti. Maisteriksi valmistuminen antaa varnaan jo sitä odottaessasi uusia mahdollisuuksia kartuttaa muissakin tehtävissä juuri sellaista työkokemusta, josta on entistä enemmän apua sekä papin viran hakemisessa että aikanaan siinä työskentelyssä.

    Esitänkin onnittelujen lisäksi myös onnen toivotukset tuleviin haasteisiin!

    Tykkää

    1. Lämmin kiitos onnitteluista Pekka. 🙂 Tällä hetkellä tuntuu siltä että opiskelut ovat nyt taputeltu. Opiskelu ja uuden oppiminen pitävät mielen virkeänä, mutta haluni tehdä töitä, tehdä jotain merkityksellistä vie voiton. Ehkä joskus hakeudun jatko-opiskelijaksi tai opiskelen vielä psykoterapeutiksi. Aika näyttää.

      On ilo kuulla että olet lukenut blogiani jo pitkään. Sanasi siitä, että ajatukseni ovat kypsiä ja osaan ottaa toisenlaiset näkemykset huomioon, tuntuvat hyviltä. Kiitos myös rohkaisusta papin töiden löytymisen suhteen. Omaa luottamustani ja toiveikkuuttani lisää se, että ihmiset näkevät minussa potentiaalia ja mahdollisuuksia. 🙂

      Joitakin mahdollisia uusia työkuvioita on vireillä, ei papin töitä, mutta nykykokemukseeni ja tilanteeseeni nähden uutta. Kerron täällä blogissa kun asioita etenee ja on jotakin konkreettista sanottavaa. Onnen toivotuksesi tuleviin haasteisiin osuivat siis nappiin ja niitä tarvitsen.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s