Kansan Raamattuseuran opiskelijatyö

Uudessa työssäni Kansan Raamattuseuran (KRS) opiskelijatyöntekijänä suunnittelen ja järjestän toimintaa opiskelijoille ja nuorille aikuisille. Teen työtäni pääasiassa Jyväskylässä, mutta työnkuvaani kuuluu myös pieni siivu valtakunnallista opiskelijatyötä. Jyväskylässä toimintamme ydin ovat Hehku-illat eli opiskelijoiden ja nuorten aikuisten illat. Hehku on yhteisönä lämmin, vastaanottavainen ja hyväksyvä. Toiminnassamme on mukana erilaisia, eri-ikäisiä nuoria aikuisia ja jokainen saa olla juuri sellainen kuin on. Tämän olen itsekin saanut uutena työntekijänä kokea.

Talous yksityishenkilöiden tuessa

KRS:n opiskelijatyön ja muutenkin hengellisen työn talous perustuu pääasiassa yksityishenkilöiden tukeen. Kristillisenä järjestönä KRS ei pääse osalliseksi kirkollisveroista. Vuosittain KRS saa kirkolta yhden kolehdin, joka sekin tulee luonnollisesti seurakuntalaisten taskuista. Nämä kolehtitulot ovat KRS:n kokonaisbudjetissa yksi pieni palanen ja valtaosa tuloistamme tulee tosiaan yksityishenkilöiltä, jotka tukevat työtämme.

Yksityishenkilöt lähettäjiä

Yksityishenkilöitä, jotka tukevat KRS:n työtä rahallisesti ja rukouksin, kutsutaan lähettäjiksi. Käytännössä lähettäjät mahdollistavat KRS:n opiskelijatyön, ilman heitä tämä työ ei olisi mahdollista. Lähettäjät toimivat meidän työntekijöiden lähettäjinä, yhdessä Jumalan kanssa. Lähettäjien antamasta tuesta maksetaan opiskelijatyön hankinnat, projektit, tapahtumat ja isona menoeränä meidän työntekijöiden palkat. Saan siis kuukausipalkkani lähettäjien lompakoista.

Onko opiskelijoiden parissa tehtävä hengellinen työ sydämelläsi?

Jos vastasit mielessäsi on tai joo, lähde lähettäjäkseni! Voit tukea työtäni Jyväskylässä rukouksin ja/tai roposin. Lähettäjänä on mahdollista toimia rukouslähettäjänä eli muistaa rukouksissa työtäni opiskelijoiden parissa. Taloudellisena lähettäjänä voit tukea työtäni kuukausittain pienellä rahasummalla. Tuo summa saa olla juuri sinulle sopiva, esimerkiksi muutama euro, vitonen, kymppi tai pari. Yhdessä pienet summat ovat suurta! Halutessasi voit myös sekä rukoilla että tukea taloudellisesti.

Lähettäjänä saat

Lähettäjänä saat kuukausittain kirjoittamani kirjeen joko paperisena postitse tai sähköisesti e-mailina. Lähettäjäkirjeessä kerron Jyväskylän opiskelijatyön kuulumisia ja niin rukous- kuin kiitosaiheita. Jyväskylän opiskelijatyön lähettäjille on Facebook-ryhmä, jossa jaan lähettäjäkirjeen lisäksi vielä hieman useammin kuulumisia kentältä. Lähettäjälahjana saat Sana-lehden yhdeksi kuukaudeksi. Uskoisin että lähettäjänä saat myös hyvää mieltä siitä, että saat olla mukana tukemassa sinulle merkittävää Jumalan valtakunnan työtä opiskelijoiden parissa ja toimia lähettäjänäni tässä maailmassa.

Voit lähteä lähettäjäkseni

puhelimitse: 0207 681 611

sähköpostitse: lahettajaosasto@sana.fi

täyttämällä lomakkeen: tästä

Lähtiessäsi lähettäjäksi tavalla tai toisella, muista mainita, että haluat tukea Jyväskylän opiskelijatyötä. Voit myös ottaa minuun yhteyttä ja kysyä rohkeasti lisää lähettäjänä toimimisesta, puh: 0400 717 349, e-mail: eveliina.jamnes@sana.fi.

Linkkejä tiedonjanoon

Lisää infoa lähettäjätyöstä saat täältä.

Tietoa opiskelijatyöstä löytyy täältä näin.

Jyväskylän opiskelijatyötä pääset seuraamaan täällä.

Instagramista löydät meidät nimellä hehku_jkl

Siunausta maaliskuuhusi ja kiitos tuestasi! 🙂

Eveliina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s